tiistai 6. lokakuuta 2026

Syksyn satoa

Sadonkorjuun aikaa.

Omenoita, omenoita ja omenoita.

Hillopurkit ovat vallanneet jääkaapin ylähyllyn. Pakkasessa on säilöttynä lohkoina, hilloina ja valmiina piirakkana. Hellan päällä on porissut hillot ja uunissa paistunut kerralla kaksikin pellillistä piirakkaa.

Tänä vuonna on omenoita kannettu suoraan kotiini kassikaupalla. Karviseenkin kävijät ovat tuoneet omenoita päivittäin. Yleensä olen muutaman ottanut piirakkaa varten. Tapanani ei ole säilöä mitään pakkaseen vaan ostan kaupasta tarpeen mukaan, mutta nyt on omenaa.

Kauniina aurinkoisena torstaina kerään isoon kassiin ihania, tuoksuvia, punaposkisia omenoita ja kiikutan Karviseen.

Arja

perjantai 25. syyskuuta 2026

Nauru pidentää ikää

Sanonta ei ole mitään höpöhöpöä. Kaikki tietää; rentoutunut olo tulee, kun nauraa räkättää kippurassa vedet silmissä. Nauramista voi "harjoitella" nauruterapiassa. Työnantajani tarjosi aikanaan sellaisen terapeuttisen kokemuksen. Kyllä nauratti!

Pelkällä hymylläkin saa saman vaikutuksen ja tämä on tutkittua tietoa. Hymyileminen aktivoi aivoissa hyvän olon hormoniryöpyn. Pelkällä suupielien nostolla voi "huijata" aivoja, sillä aivot ei tiedä, onko hymy aito. Tämän voi tehdä aamulla omalle peilikuvalleen ja sanoa "hyvin se menee". Muutoin on hymyn yletyttävä silmiin saakka, aina.

Hymyillään, kun tavataan!

Arja 

maanantai 14. syyskuuta 2026

Karvisen Olympialaiset 4.9.2026

Meillä Karvisessa Olympialaiset ovat joka syksyinen perinne. Kilpailu tapahtuu viereisellä, aidan takana olevalla kentällä. Hyvissä ajoin aamulla olivat järjestäjät laittaneet kilpailu alueet paikoilleen ja asettaneet aamukahvitarjoilut pihalle. Myöhemmin tarjottiin vielä grillimakkaraa.

Kahvittelun jälkeen oli reipas verryttely Marjukan johdolla pihamaalla. Kyllä kelpasi auringon paisteessa samban tahtiin hetkutella kroppa hereille. Paikalla oli oman porukan lisäksi myös muiden mielenterveysyhdistysten edustajia: Vantaalta, Helmistä, Majakasta ja Etapista.

Rennolla meiningillä syntyi innokkaiden kilpailijoiden jonoja kisapaikoille. Punaiset saappaat lensivät lyhyitä ja pitkiä matkoja pitkin kenttää. Hernepussit osuivat koloihin, pallo pysyi polvien välissä ja pallo pysyi polvien välissä pujotteluradalla. Puisia noppia heitettiin ja tulos oli sattuman varainen. Aikaa mitattiin myös palapelin teossa, joka oli tänä vuonna mukana ensimmäistä kertaa. Useimmat halusivatkin kokeilla kaikkia lajeja, kunnon 5-ottelijan tyyliin. Lajien parhaat palkittiin tavaroin ja kunniakirjoin yleisön suosionosoituksin. Tärkeintä oli viettää yhdessä hauskaa päivää.

Kiitos kaikille!

Arja Tuomioja

tiistai 25. elokuuta 2026

Hyvä ruoka parempi mieli

 Tänään niin kuin monena muunakin aamuna katson puhelimesta sääennusteen ja Karvisen ruokalistan (www.tukiyhdistyskarvinen.fi/ruokalista). Mikä ilon ja onnen päivä tänään tarjolla riistakäristystä ja muussi. 

Ilmakin on mitä parhain, pilvetön taivas, eikä ole liian kuumakaan, joten en keksi mitään pätevää syytä olla menemättä nauttimaan Karvisen lounaasta.

Yhdessä syöminen on sitä paitsi mukavampaa tuttujen kamujen kanssa, kuin yksinään. Samalla hoituu päivän kävelyt.

Kannattaa sinunkin tulla.

Karvisessa on joka arkipäivä klo 11 - 13 tarjolla edulliseen hintaan maukasta, paikan päällä kokkien tekemää, monipuolista ja ravitsevaa kotiruokaa.

Karvisessa tavataan!

keskiviikko 20. maaliskuuta 2024

Harjoitteluni Karvisessa

 

"Olen Veera, toisen vuoden sosionomiopiskelija Diakonia-ammattikorkeakoulusta. Täällä Tukiyhdistys Karvisessa teen parhaillaan opintojeni ensimmäistä työharjoittelua. Olen työskennellyt Karvisessa nyt kuusi viikkoa, vaikka tuntuukin, että olisin käynyt täällä jo pidempään. Tuntuu, että olen päässyt jo hyvin tutuksi talon tapojen ja ihmisten kanssa. Harjoittelun aloittaminen jännitti minua kovasti, sillä olin astumassa alanvaihtajana uuden eteen. On aina kutkuttavaa laittaa itsensä likoon tietäen, että voi viedä aikaa, ennen kuin omaksuu uudet työtehtävät ja työpaikan tavat toimia. Samalla kuitenkin nautin suunnattomasti hyppäämisestä mukavuusalueen tuolle puolen. Eniten minua jännitti harjoittelun alkaessa se, että pärjäänkö. Opinko varmasti kaiken, pystynkö varmasti olemaan kävijöitä varten avuksi parhaalla mahdollisella tavalla?

 

Työharjoitteluni ensimmäinen viikko toki menikin uutta oppiessa ja uusiin ihmisiin tutustuessa. Ilokseni sain nopeasti huomata, että olin jännittänyt aivan turhaan – Karvisen kävijät ottivat minut ensimmäisestä päivästä lähtien lämmöllä ja ystävällisyydellä vastaan, osaksi porukkaa. Näin harjoitteluni puolta väliä käydessä voin todeta saaneeni kokea jo paljon uusia hienoja asioita. Iloisena mietiskelen käymiäni avartavia ja syvällisiä keskusteluja Karvisen kävijöiden kanssa. Lämpimästi muistelen myös muutaman viikon takaista yhteistä retkeämme nykytaiteen museo Kiasmaan. Varmasti olen työharjoitteluni aikana ehtinyt jo ylittää itseni monessakin mielessä. Oppimista ja ammattiin kasvamista on tapahtunut.

 

Paljon on kuitenkin vielä omaksuttavaa, mutta tältä pohjalta on erittäin hyvä ammentaa. Mikä tärkeintä, koen entistä vahvemmin opiskelevani itselleni oikeaan ammattiin. Innolla odotan tulevia retkiämme ja arjen kohtaamisia Karvisen kävijöiden kanssa."




torstai 16. marraskuuta 2023

 Loppuvuoden tunnelmia Karvisesta! 

Marraskuu on tiputtanut lehdet puista ja talvi tekee tuloaan. Muutaman kerran ovat valkeat hiutaleet leijailleet halki ilman, kuitenkaan vielä jäämättä pysyväksi peitteeksi maan pinnalle. Vaikka pimeä aika valtaa alaa vuorokaudesta on Karvisessa menoa ja meininkiä. Perusarjen kohtaamisten lisäksi syyskausi on tarjonnut, jos jonkinlaista aktiviteettia retkien ja tapahtumien muodossa. Olemme käyneet porukalla museoissa, näyttelyissä ja pääsimme nauttimaan sirkusteatteritaiteestakin. Marraskuun alussa juhlistimme alkavaa talvea Marrasiltamissa, jotka järjestetään yhdessä Avomielin yhteistyöverkoston voimin. Avomielin yhteistyössä on mukana yhdeksän pääkaupunkiseudulla toimivaa mielenterveysyhdistystä. Järjestämme vuosittain useita yhteisiä turnauksia, kuten keilaus-, mölkky-, minigolf-, biljardi ja onkikisat, sekä erilaisia retkiä ja iltamia. Mielenterveysviikolla (vko.47) järjestämme yhteisen pop-up tapahtuman Oodissa, jonka avulla toivomme tavoittavamme mahdollisimman paljon uusia toiminnastamme kiinnostuneita ihmisiä. Tapahtuma on Oodin pop-up tilassa tiistaina 21.11. klo13 lähtien. Tervetuloa mukaan!

Loppuvuoteen mahtuu paljon mukavia tapahtumia Karvisessa, kuten muutamia retkiä, perinteinen puurojuhla eli pikkujoulut, yhteinen joulukirkko (Pihlajamäen kirkossa) ja perinteinen joululounas. Vielä ennätät tänä vuonna mukaan iloiseen porukkaamme!





torstai 24. elokuuta 2023

 

Karvisen syyskausi tarjoaa monipuolista toimintaa

 

Kesä kääntyy pikkuhiljaa jo syksyn puolelle ja pääsemme nauttimaan syksyn sadosta. Kesän aikana olemme saaneet auringon lisäksi nauttia monenlaisista tapahtumista ja retkistä Karvisessa. Kesäkuussa olimme mukana Ilonpilke-tapahtumassa Lapinlahden lähteellä ja kävimme Helsinki-päivän hulinassa. Kävimme kokonaisen bussilastin voimin ihmettelemässä kesäistä Tamperetta päiväretken merkeissä. Kisailimme minigolfturnauksessa ja juhlimme juhannusta yhdessä. Heinäkuussa osallistuimme voitokkaasti mölkkyturnaukseen ja vietimme jälleen yhden ikimuistoisen lomaviikon Iitin Kesäharjussa.   Elokuussakin on kerennyt jo olla useita tapahtumia, kuten kesäkauden päättäjäiset Meriharjussa, Karvisen Taiteiden yö ja Malmin toripäivä. Ensi viikolla on luvassa vielä Karvisen perinteiset kesäolympialaiset ja syyskuun alussa onkikisat Vanhankaupungin lahdella.

Kesäkauden jälkeen Karvisen monipuoliset ryhmätkin jatkavat toimintaansa. Vanhojen tuttujen ryhmien lisäksi tarjolla on uusiakin, kuten novellikerho, keskiviikon jamit ja ääniä kuulevien -ryhmä, joka järjestetään yhteistyössä Suomen moniääniset Ry:n kanssa. Monipuoliseen ryhmätoimintaamme voit käydä tutustumassa kotisivuillamme

https://tukiyhdistyskarvinen.fi/

Tervetuloa mukaan ja pirteää syksyä sinulle!



Syksyn satoa

Sadonkorjuun aikaa. Omenoita, omenoita ja omenoita. Hillopurkit ovat vallanneet jääkaapin ylähyllyn. Pakkasessa on säilöttynä lohkoina, hill...